Monipuoliset remontointi- ja kiinteistönhuoltopalvelut Lahdessa

Tarjoan monipuolisesti putkiasennus-, remontointi-, kiinteistönhuolto- ja rakennuspalveluita Lahden alueella ja tarvittaessa kauempanakin. Teen niin pieniä töitä, kuin suurempiakin urakoita joten tarvitsetpa apua hyllyn seinään kiinnityksessä tai täysimittaisen kylpyhuoneremontin, niin molemmat onnistuu. Erikoisuutenani onkin, ettei sinun tarvitse tilata esimerkiksi keittiöasentajaa yhdestä firmasta ja putkimiestä toisesta, vaan tästä saat molemmat samassa paketissa. Minulta hoituu myös useimmat niistäkin töistä joista et edes tiedä mistä tekijää kysyisit.

Monilla meistä on huonoja kokemuksia remonttipalveluiden ostamisesta; soitat ennalta tuntemattomaan yritykseen jonka löysit Googlesta. Siellä vastaa joku jota ei oikein tunnu sinun asiasi edes kiinnostavan. Asentaja saapuu paikalle tuntia myöhemmin, kuin mitä oli sovittu eikä kyseessä ole edes sama henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa. Hän varmaankin saa työn lopulta hoidettua, mutta laatu on mitä on ja sinulle jäi muutenkin vähän ulkopuolinen olo. Et ole edes ihan täysin varma, että mitä kaikkea siellä oikein tehtiin ja miksi. Sitten tekijä häipyy, jättää sotkut jälkeensä ja perässä tulee lasku johon on ilmestynyt kaikenlaista ylimääräistä josta ei ollut mitään puhetta. Työ tuli kyllä suoritetuksi, mutta silti siitä jäi sinulle jotenkin vähän huono fiilis.

Tämä on se missä haluan olla kilpailijoita parempi. Tarjoan henkilökohtaista ja läpinäkyvää palvelua jossa laatu ja asiakastyytyväisyys on minulle aidosti tärkeää. Tavoitteenani on muodostaa pitkäaikaisia asiakassuhteita jossa sinulla on jatkossa tuttu luottomies jonka puoleen kääntyä olipa kyse melkein hommasta mistä tahansa. Kaikilta meistä ei löydy lähipiiristä käsistään kätevää tekijää auttamaan arjen teknisten ongelmien ratkaisussa. Ei se mitään, onneksi voi aina soittaa Yleismiehelle!

Teemu Suovesi - 0452555830